lauantai 28. helmikuuta 2015

Kodinonnea rääkkäämässä

Kovasti haaveilin kodinonnesta ja vihdoinkin se tuli vastaan kaupassa. En hetkeäkään epäröinyt ottamasta kodinonnea matkaani, sillä eipä sillä hintaakaan kovin paljoa ollut ja "täytyyhän jokaisen kodissa kodinonni löytyä".

Kovin onnekkaasti ei kuitenkaan yhteinen taipaleemme alkanut. Huomasin seuraavana päivänä ruukun pohjasta vipeltävän jotain punkin tapaisia ötököitä. Niinpä marssin kasvin kanssa vessaan ja annoin sille kunnon kylvyn. Mäntysuovankin kaapista hain avuksi ja sotkin veden sekaan sumutepulloon ja sillä sitten ahkerasti sumuttelin.

Netin syövereistä etsimällä etsin punkkien torjuntakeinoja. Kyselin muilta harrastelijoilta ja olin "kauhusta" järkyttynyt. Entä jos ne hirviöt ovat jo löytäneet tiensä muiden kasvieni sekaan juhlimaan?

Vessaan jätin kodinonnen yksinään riutumaan mäntysuovalla höystetyn veden keskelle. Hävetköön siellä. 
Minun kodissanihan eivät punkit juhli! päätin,  mutta kuitenkin pelkään niiden juhlivan.

Entä jos kodinonni ottaakin nokkiinsa tuosta käsittelystä ja kuolee? Onko kotini onneton ilman tuota kasvia? :D 
Jostain luin että kun kodin onni viihtyy hyvin, on kodinonni kasvissa, eikä kodissa. Tällä lohduttaudun että kun kasvi alkaa heittämään henkeään, vapautuu siitä myös onnea kotiini. Punkit joutaisivat kuitenkin kuolla pois ja niinpä olen sumutellut ahkerasti niitä kasveja, joita sumutella sopii. Punkithan eivät pidä kosteudesta, tai niin minä jostain luin.

Sumuttelua aion jatkaa ahkerammin ja enköhän raidinkin ota varmuuden vuoksi kaveriksi heti kun sellaisen saan hankittua kaupasta. Noh sitä nyt käytän toistaiseksi kodinonnen kanssa. Täytyyhän sitä varmuuden vuoksi rääkätä, kun ei roskiinkaan raaski suoraan heittää. Jospa kodinonni kuitenkin selviäisi hengissä ja punkeista pääsisi eroon? 

Aika näyttää tuonkin puolen.

perjantai 6. helmikuuta 2015

"Viherkasvimix"

Tykkään kun on varaa valita minkälaisia kasveja ostaa, mutta esim markeiteissa on näitä "viherkasvimixejä" ja asiakkaan varaan usein jää kasvin tunnistaminen. Tunnistaminenhan on tärkeää, mikäli asiakas haluaa pitää kasvinsa hengissä.

Tokmannilta sai 3 kasvia 10 eurolla ja tottakai minä lankesin, enkä edes tiennyt mitä menin ostamaan.

Arvelin tämän kasvin olevan rönsylilja, mutta vieläkään en ole täysin varma asiasta.  Kysyin yhdeltä huonekasvisivustolta ja siellä oltiin samaa mieltä.




Ihmepensaaksi tämän tunnistin kun netin syövereistä kuvia googlailin.


 


Pennimuoriko se siinä?
Tästäkään kasvista en ole varma.



Täytyy varmaan pistää kaupoille palautetta, että sitä toivoisi myynnissä olevien kasvien olevan nimetyt, vaikka onhan tuokin mielenkiintoista tehdä "salapoliisin" työtä. Usein riittää kun ottaa kuvan kasvista ja pistää jonnekkin jossa muitakin kasveista pitäviä ihmisiä löytyy.

Toivottavasti saan pidettyä nämäkin kasvit hengissä näillä tiedoilla ja/tai luuloilla joita minulla on kyseisesten kasvien hoidosta.