perjantai 26. kesäkuuta 2015

Rönsyliljani


Tuli ostettua Raision Plantagenista tällainen "Bonnie" jokin aika sitten ja siinä oli myös muutama rönsy jo kasvamassa, jotka nappasinkin jo vesilasiin juurtumaan, kun olivat vähän vielä kotona kasvaneet.
Onneksi ovat helppoja ja nopeita juurtumaan, joten ei kauaa tarvitse odotella juurien ilmestymistä.




  
Tämä tuli hankittua puutarhakeskus Jaakkolasta Forssasta.
Tällaisia rönsyliljoja oli myös Plantagenissa, mutta hinta oli sen verran kova, etten tohjennut sellaista sieltä ostamaan. Olihan se plantagenin kasvi tosin paljon isompi ja hienoon amppeliin laitettuna, mutta kun on jo valmiiksi "pikkurahan" kanssa liikenteessä, niin eipä ne kolikot valitettavasti siellä rahapussissa lisäänny. 
          
Tässäkin oli rönsyjä jo valmiina, mutta kotona se innotautui tekemään muutaman rönsyvarren lisää. Eivät tosin ole vielä kerenneet kunnolla  kasvamaan nämä uudet varret, mutta nopeasti kasvavat kuitenkin.



Tekemistä siis riittää tulevaisuudessa näitä juurrutellessa ja istuttessa.
Tilaahan ei juurikaan omassa kodissani ole etenkään parhaimmilla paikoilla, mutta onneksi rönsyliljat eivät hirveästi siitä pahastu, vaikka oleilisivatkin vähän varjoisammilla paikoilla.

Lähipiirissä tosin on näistä sen verran kova hinku, että tiedän ketä muistaa ja millä :)

Toinen tavan vihreistä rönsyliljoistanikin oli innostunut rönsyilemään ensimmäistä kertaa, mikä on ilouutinen sikäli, olen kuullut joiltakin etteivät ala rönsyilemään sitten millään.

Otin asiasta enemmän selvää ja jossain huhuiltiin
 ettei vihreä rönsylilja niin helposti rönsyile, 
kuin esim. "tavallinen" kirjorönsylilja.

Tiedä sitten tuosta kun tuntuu että se tavallinen kirjorönsylilja itselläni näytä innostuvan oikein mistään.

Hyvin hän on toipunut kyllä, vaikka sietää vähän tulla siistityksi kyllä






Ja tässä vielä tämä tavallinen kirjorönsylilja, joka näyttää tällä hetkellä tältä:




maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pakollinen santtupostaus





 Ja niin se kauan odotettu kesä viimein koitti ja tämä yllä oleva santtu aloitti uudelleen kukintansa hieman toisenlaisissa väreissä :)
Sen kukat kun olivat aiemmin valkoiset, niin nyt se innostui kukkimaan noin.

Paljon tuli kevään mittaan juurrutettua ja istutettua uusia ja lisää on edelleen juurtumassa.
Kaikkein eniten odotan "Mellow Magic"n poikasia ja saapi nähdä kauan kestää niitä tulla ja kuinka päättää kukkia.



Nimettömiä santtuvauvoja


Nimellisiä santtujakin tuli hommailtua muutama muukin ja osan niistä onnistuin tappamaankin liikakastelun ansioista.
Nämä alla olevat jäivät jäljelle. Toivottavasti siitä kasvavat ja alkavat kukkimaan kunnolla.

Nimettömistä santun poikasista osa alkoi jo muodostamaan nuppuja, vaikkei lehtiäkään juuri kaikissa ollut kuin muutama pieni.




Ness´ Midnight Fantasy,  Jolly Texan,
Rob´s Vanilla Trail & Rob´s Mad Cat


Outoa kyllä ne viime kesänä kasvatetut santut eivät ole vieläkään kukkineet kertaakaan, vaikka tietääkseni ovat vanhempaa kantaa ja vähemmän jalostettuja. Nopeasti lähtivät kyllä juurtumaan ja poikasia tekemään, toisin kuin eräs nyt jo nuppua tekevä jolla kesti yli 3kk juurtua kunnolla ja lähteä kasvamaan.

Kukintoja siis odotellessa niin aikuisten kuin näinten nuorempienkin santtujen kohdalla. Nimettömistä en enää muista mikä niistä kukki minkäkin värisin kukin kun en mennyt yksiäkään merkkaamaan ja mistäs sitä tietää vaikka olisivivat mieltään muuttaneet kuten tuo yksi "valkoinenkin".